Joulun toivotus ja kiitos!

Torstai 22.12.2016 klo 11:30 - Kati Tikkamäki


Ensimmäinen vuosi hankkeestamme alkaa olla lopuillaan. On aika rauhoittua pikku hiljaa joulun viettoon sekä juhlistaa uuden vuoden alkamista. Kiitos teille yritykset ja yhdistykset jotka olette mukana hankkeessamme! Kiitos myös ohjausryhmälle sekä yhteistyökumppaneillemme! Mukana on mielenkiintoinen joukko erilaisia sekä eri alojen työpaikkoja. Työn iloa, tuottavuutta ja kilpailukykyä mittaavan kyselyn tulosten pohjalta valittuihin kehittämisen sisältöihin lähdettiin etsimään työpaikkakohtaisia ratkaisuja ammattitaitoisten kehittäjien tuella. Hyviä tuloksia on jo nyt saatu aikaan, ja mihin asti vielä päästäänkään! Pajoja olemme järjestäneet alueellisesti sekä valtakunnallisesti, ja ensi vuonna pajailua taas jatketaan yhteisissä oppimisen tiloissa. Tammikuun 19.päivä aloitamme Pohjois-Savon aluepajalla, ja valtakunnallisesti kokoonnumme 26.4.Tampereella. Lisäksi olemme vuoden aikana verkostoituneet aktiivisesti ja levittäneet hankkeen teemoja erilaisissa tilaisuuksissa. Myös asiantuntjahaastatteluja on kerätty. Mielenkiintoinen kehittämisen vuosi on siis takana, ja varmasti vähintään yhtä mielenkiintoinen vuosi on edessä. Ilostutaan taas ensi vuonna yhdessä! Rauhaisaa joulun aikaa toivottavat sekä antoisasta yhteistyötä kiittävät koordinaattorit Kati ja Sirpa sekä muut hanketoimijat Etelä-Pohjanmaalta, Pirkanmaalta ja Pohjois-Savosta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini